.

torstai 29. joulukuuta 2016

Mielenrauhaa



Eipä niitä arjessa huomaa. Eikä niihin pahemmin kiinnitä huomiota. Mutta sitten kun kaikki ei toimikaan ihan niin kuin pitäisi, niin näistä pienistä jutuista tulee joksikin aikaa elämän keskipiste ja jatkuva huolenaihe, joka vie yöunet ja saa pelkäämään kotoa poistumista. Ja mä puhun siis valokytkimistä ja talon sähköistä.

Meillä alkoi joulukuun alussa hehkulamput poksahtelemaan huolestuttavan usein. Kerran meni myös sulake ja pari päivää sitten pimeni kattoikkunalta loisteputki. Tänään sain sähkärin paikalle tutkimaan tilannetta. Itse valaisimet olivat joka paikassa kunnossa, mutta kytkimet olivat tulleet tiensä päähän. Samalla uusittiin parin kattovalaisimen kytkennät. Tuulikaapin valaisinta irrotettaessa lanka irtosi valaisimen mukana, joka ilmeisesti selittää palaneen sulakkeen. Hulluinta (näin maallikolle) oli, että loisteputki ei lopulta ollutkaan rikki, vaan kyseisen valaisimen valokytkin oli niin loppu, ettei valaisin ollut enää saanut riittävästi virtaa syttyäkseen.


Päätin samalla, että meillä uusitaan loputkin kytkimet lähiaikoina, vaikkei niissä varsinaisesti ole ongelmia vielä ilmennytkään. Mielenrauhasta ja paloturvallisuudesta oon ainakin itse valmis maksamaan. Muistakaahan tekin tarkistaa välillä kotinne sähköt. Näissä jutuissa se ennakointi on järkevämpää kuin ongelmien odottelu.


2 kommenttia :

  1. Hyvä kun teillä huomattiin nuo viat. Eiköhän ne lamput nyt alja kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan toistaiseksi ei ole yksikään lamppu poksahtanut ja mielikin on keventynyt kummasti.

      Poista