.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

DIY: Valaessa roiskuu



Kokeilin joku aika sitten valaa uusia kynttilöitä vanhoista kynttilänpätkistä. Silloin heti tajusin, että murunenkin mustaa kynttilää kattilassa teki seoksesta melko tumman harmaata. Siitä se ajatus sitten lähti. 

Meillähän poltetaan pääasiassa valkoisia kynttilöitä, mutta vaihtelu tunnetusti virkistää. Neiti O sai joululahjaksi DIY-kynttiläsetin, joka piti sisällään monen väristä tosi tahmaista kynttilämassaa. Yhden kynttilän muovailemisen jälkeen into lopahti ja setti siirrettiin kaapin perukoille. 




Päätin sit kokeilla ton massan lisäämistä sulatettuun steariiniin. Nappasin pienen nokareen punaista valkoisen sekaan.



Ja aika hyvin riitti toi olematon palanen värjäämään kynttilän.



Tuli aika kiva vanhan roosan värinen tekele.




Aion tuikata tän tuleen heti kun on jämähtänyt kunnolla. Katsotaan sit, miten tän käy. Aiemmin valoin niitä tosi pieniä kynttilöitä, joihin sydänlanka taisi olla liian paksua. Paloivat mun mielestä vähän liian suurella liekillä. Ehkä tää juomalasikoko toimii paremmin. Hope so.




Ootteko te valaneet itse kynttilöitä? Voisko näihin lisätä jotain muutakin extraa, esim. jotain tuoksua?

Mä taidan sukeltaa vielä hetkeksi ihanien blogien maailmaan. En osaa keskittyä mihinkään kunnolla, kun jännitän jo ihan hulluna illan matsia. Älytöntä, mutta minkäs sille mahtaa. Toivotaan, että illan päätteeksi saatais juhlia pikku-Leijonien MM-kultaa.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti