.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kaunis Blogi-tunnustus


Sain ihanasta Beauty of Life-blogista Kaunis Blogi-tunnustuksen, jossa on tarkoitus kertoa kahdeksan asiaa itsestään.

Kiitos tunnustuksesta ja erityiskiitos siitä kunniasta, että olen päätynyt päivittäiselle lukulistallesi. 

Tähän onkin hauska tarttua :)




En oo paljastanut itsestäni blogissa juuri mitään (ainakaan tietoisesti), joten tässäpä tulee:

1. Oikeassa isovarpaassani on tatuoituna Marimekon punainen unikko.

2. Oon innokas MM-lätkäfani ja herään katsomaan Suomen peliä vaikka aamuyöllä.

3. En oo käynyt ainakaan 15 vuoteen leikkauttamassa hiuksiani alan liikkeessä.

4. Oon todella pihi välttämättömien hankintojen (mm. vaatteet, kengät) suhteen, mutta muuten kukkaronyörit aukeavat melko helposti.

5. Koulutukseltani oon tradenomi, mutta multa löytyy myös meikkaaja-maskeeraajan koulutus.

6. Oon aavistuksen koukussa Iltasanomien Bubble Shooter-peliin.


7. Meinasin kuolla tyttären ollessa viikon ikäinen.


8. Inhoan valokuvissa olemista, joten päädyn keskimäärin kahteen kuvaan vuodessa. Viimeisenä paljastuksena aionkin jakaa teille tämän vuoden toistaiseksi ainoan otoksen Uumajan (paluu)reissultamme.


So hello, my friends. This is me :)




(jätän nyt tässä tapauksessa tarkoituksella ton kuvakoon vähän normaalia pienemmäksi). Takana oli tässä vaiheessa noin 10 tuntia matkustusta ja shoppailua, joten tätä kuvaa ei oo pahemmin stailattu :D


Nyt en oo yhtään kartalla, kenelle kyseinen tunnustus on jo annettu, joten jos vierailet blogissani, ota ihmeessä tunnustus omaksesi ja paljasta kahdeksan asiaa itsestäsi.


Aurinkoista keskiviikkoa. Meilläkin alkaa aurinko pilkistää ensimmäistä kertaa tällä viikolla 8)


Yläkuva lainattu täältä.

17 kommenttia :

  1. Oijoi, ootpa kaunis! Moikka Anna nyt kasvollisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja moikka vaan *virtuaalivilkutus*
      Näitä omakuvia ei tuu kyllä jatkossakaan näkymään. Onneks en oo muoti-ihmisiä. Joutuisin kuvaamaan asuni blogiin aina päättömänä :D

      Poista
  2. On paljon kiinnostavampaa, siis mun mielestä, seurata blogia jolla on "kasvot". :)
    kivoja tunnustuksiakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös. Just siitä syystä lopulta naamani esiin läväytinkin :) Täytynee jossain vaiheessa laittaa myös tonne bloggeriin, kun saan totuteltua ajatukseen. Mä inhoan kuviani niin suuresti :D

      Poista
  3. Ihana sinä. :)
    Nämä postaukset on mukavia, oppii tietämään bloggarista jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös. Varsinkin kun itsestään kertominen ei oo mun blogissani mitenkään isossa roolissa.
      Välillä on kiva paljastaa jotain pientä.

      Poista
  4. Hello kaunis-Anna! :) Kiva lukea tunnustuksesi.:)

    p.s. Paketti on nyt matkalla.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos <3 Postailen sitten uusista ihanuuksista.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea ja saada kasvot Annalle :):) YES!

    Ja oleppa hyvä <3 <3 My pleasure!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltauduin lopulta "tulemaan kaapista" :D
      Ai että, kun on vaikee totutella tohon omaan kuvaansa.

      Poista
  6. IIK ihanaa nähdä kuka sinä olet :) Ja tosi kaunis nainen myös!
    Tuo unikko varpaassa oli aika kiva tunnustus!
    Mihin olet meinannut kuolla? Sorry, mä oon utale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vain :)
      Sain aikoinaan raskauden aikana keuhkoveritulpan ja sen vuoksi verenohennuslääkityksen. Synnytyksen jälkeen meinasin sitten osittain tuosta lääkityksestä johtuen vuotaa kuiviin ja olin teholla useamman päivän.

      Poista
    2. LOL! Outi, mikä on UTALE ?? hih!

      Poista
    3. Tää sana oli täysin uus myös mulle. Onneks ymmärsin kysymyksen :)

      Poista
    4. No UTELIAS tiätty :) Eikä se oo ees stadin slangia, niinku förään sun faijas skutsiin stiflat öögassa :D

      Poista
    5. On tää bloggaaminen hieno asia. Oppii ihan uusia sanoja ja kaikkee :D

      Poista
  7. Mä tajusin et se tarkotti uteliasta, mut tollast e o kyl kuullu!!:)))

    VastaaPoista